
Graafiset kukat ja kasvit sopivat moderniin kotiin, jossa voimakkaat muodot tulevat hyvin esille.
23.02. 16:21
Kevät saa kaipaamaan uutta ilmettä kotiin. Viherkasveilla saa vaivatta eloa sisustukseen. Vihersisustamisen ei tarvitse olla ryppyotsaista puuhaa, vaan kasveilla, erilaisilla somisteilla ja lisukkeilla voi leikitellä.
Kasveilla sisustaminen on hyvä aloittaa pohtimalla, mitkä kasvit menestyvät ja kasvavat kyseisessä tilassa.
– Jos kasveja hankitaan lyhyttä aikaa varten, esimerkiksi johonkin tilaisuuteen, ei kasvuolosuhteista tarvitse välittää, sanoo kukkakauppias Sari Pehkonen.
Kun olosuhteet ovat selvillä, voidaan kasvivalikoimaa karsia kodin tyylin mukaan.
Lue lisää keskiviikon Koti & asuminen -liitteestä.