RSS-syötteet -> klikkaa tästä!
Tekstikoko: A A A
SAKU HEINONEN TARTTUI TÖIHIN

Läänintaiteilija Saku Heinonen on alkanut monien muiden töidensä ohessa kirjoittaa tilausnäytelmää Imatran teatterille. Hän on tehnyt paljon teatterinohjaajan töitä. – Ohjaajan työ on maailman yksinäisintä, Heinonen sanoo.

Heinonen aloitti läänintaiteilijana

17.01. 18:19

Ohjaaja Saku Heinosen kolmen vuoden jäsenyys Etelä-Savon taidetoimikunnassa vaihtui läänintaiteilijan pestiksi. Hänet kutsuttiin esittävien alojen läänintaiteilijaksi yhdeksi vuodeksi, mutta tehtävää voi myös jatkaa. Heinonen kiittelee taidetoimikunnan tekevän tulista työtä, jotta taiteella olisi merkitystä. Teatteriryhmien käyttöön Heinonen lupaa antaa kaiken tietonsa ja taitonsa ja toivoo mahdollisimman paljon yhteydenottoja kiperien asioiden selvittelemiseksi.

Lue maanantain Itä-Savosta.


Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



Ilmoitus
Ilmoitus