
Anja Kuuramaa oli ensin 20 vuotta sihteerinä, nyt 10 vuotta puheenjohtajana sunnuntaina 30-vuotisjuhliaan viettävässä Enonkosken Eläkkeensaajat ry:ssä.
24.10. 17:05
Kolmekymmentä vuotta taakse päin maailma näytti erilaiselta kuin nyt. Kännyköistä ja internetistä ei ollut oikeastaan tietoakaan. Ihmisillä oli enemmän aikaa toisilleen ja ehkäpä vapaaehtoistoiminnallekin.
Yhteistä tuolle ajalle ja tälle hetkelle on se, että yhdessä tekeminen, oleminen ja reissaaminen on mukavaa ja kerää samanhenkiset ihmiset yhteen.
Niin tapahtui Enonkoskella tarkalleen 28. lokakuuta 1979, kun Enonkosken Eläkkeensaajat ry sai alkunsa perustavassa kokouksessa. Ja niin tapahtuu myös sunnuntaina, jolloin kokoonnutaan juhlimaan yhdistyksen kolmea pyöreää vuosikymmentä.
– Kutsu perustavaan kokoukseen lähti 25:lle eläkeläisperheelle. Paikalle tuli parikymmentä henkeä. Tuntuu haikealta ajatella, että silloin läsnä olleista elossa olen enää minä, yhdistyksen puheenjohtaja Anja Kuuramaa sanoo.
Hän toteaa yhdistyksen elävän nyt oikeastaan kulta-aikaansa. Kerhotoiminta on suosittua ja uusia kerhoja sitä mukaa syntynyt. Tänä vuonna polkaistiin käyntiin esimerkiksi kalastuskerho.
Enonkosken Eläkkeensaajat ry:n 30-vuotisjuhlaa vietetään sunnuntaina 25. lokakuuta. Juhla alkaa kirkossa messulla kello 10. Ruokailu Enonkosken koululla alkaen kello 11.30. Juhla koulun juhlasalissa kello 13.