
Tarja Hirvonen käänsi Timo Sandbergin vasta julkaistun Elämänluukku-kirjan henkilöhahmon, Hintsun, puheenvuorot savo-karjalaiselle murteelle.
11.10. 14:27
Savonrantalainen Tarja Hirvonen on innokas lukija. Yksi hänen lempikirjailijoistaan on nastolalainen Timo Sandberg, joka julkaisi vastikään 14:sta, Elämänluukku-nimeä kantavan teoksensa.
Hirvoselle Elämänluukun lukeminen oli erilainen elämys kuin koskaan ennen, sillä hän oli osaltaan vaikuttamassa kirjan syntyyn.
– Muutin kirjan henkilöhahmoista Hintsun puheenvuorot savo-karjalan, tämän meidän alueemme murteelle. Olen kotoisin Joensuusta ja asunut jo kauan Savonrannalla, murteeni on kuulemma juuri sellaista kuin Timo halusi Hintsun kirjassa puhuvan, Hirvonen naurahtaa.
Elämänluukku on omaelämänkerrallisia aineksia sisältävä teos, joka kuvaa yhtä kesää 1960-luvulla. Päähenkilö on 16-vuotias Harri, jonka isä järjestää kesäksi metsätöihin, miehistymään.
Aikuisten miesten roisit jutut ja kova työ ovat raskas koulu nuorelle miehelle. Kesän traagisten tapahtumien ja rakkaudenkin myötä Harri joutuu ennen kokemattomien tunteiden vietäväksi–ja aikuistuu.
Kati Myllys