Error processing SSI file
RSS-syötteet -> klikkaa tästä!
Tekstikoko: A A A
RAKENNUSTYÖMAA MANHATTANILLA

New Yorkin World Trade Centerin kaksoistornit sijaisivat tällä paikalla ennen 11. syyskuuta 2001. Nostokurjen enteilevät uuden pilvenpiirtäjän nousua toivottavasti samaa tahtia talouden nousun kanssa.

Barack Obama panee Amerikkaa vauhdilla kuntoon

09.05. 14:58

Milloin lama loppuu? Ehkäpä vastauksen saa on sieltä, mistä koko sekamelska sai alkunsakin.

Kierros New Yorkin ja Washingtonin kiiltävissä pilvenpiirtäjissä, maailman rahan ja vallan keskuksissa, antaa vastauksia mutta tuottaa myös runsaasti uusia kysymyksiä.

Obama on hetkessä noussut suureksi hahmoksi, joka yksin hallitsee Yhdysvaltain poliittista maisemaa. Ketään muita ei näy mailla halmeilla,

Numeroita Obaman onnistumisesta ei vielä ole tarjolla, mutta suuri ansio on ollut luottamuksen palauttaminen amerikkalaisille ja suurvallan maineen kiillottaminen ulkomailla.

Arvioitten valtavirta on myötäsukainen, mutta ihan ilman kritiikkiä ei uuden presidentin virkakausi sentään ole sujunut. Häntä on arvosteltu tärkeiden nimitysten panttaamisesta.

Sitäkin on kyselty, onko vauhtia jo liikaa. Toisaalta useimmat myöntävät, että Obaman on viisasta käyttää poliittista pääomaansa nyt, kun se on suurimmillaan.

Obama on joutunut ja pystynyt tekemään epäsuosittuja päätöksiä, jotka nielevät valtavasti rahaa. Silti hänen suosionsa on yhä korkealla.

Vaikka uudistuksia on vireillä kaikilla rintamilla, on yksi asia ylitse muiden. Talouskriisiin Obaman on löydettävä oikeat lääkkeet, mikäli hän haluaa säilyttää korkean kansansuosionsa.

Vaikka kriisi on uhka, on se Obamalle myös mahdollisuus. Jos talous tulee kuntoon, tulee hänestä hyvin suosittu presidentti, joka istuu kaksi kautta.

Lue lisää sunnuntain lehdestä.



Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



Error processing SSI file
Ilmoitus
Ilmoitus