Error processing SSI file
RSS-syötteet -> klikkaa tästä!
Tekstikoko: A A A
PAREMPAA PALVELUA HALUTAAN

Merja Auvinen (vas) vastaanotti Raili Merilehdeltä adressin, jonka allekirjoitti 445 savonrantaista.

445 nimen adressi pankkipalvelujen puolesta

22.08. 14:15

Savonlinnan Osuuspankin Savonrannan konttori on kesäkuun alusta ollut auki vain kolme tuntia päivässä. Tämä jos mikä on herättänyt keskustelua ja nostattanut kiukkuakin sekä savonrantalaisten että loma-asukkaiden keskuudessa.

Siinä, missä muut noituivat, yksi päätti toimia. Savonrantalainen Raili Merilehti laati kaksi adressia, joista toisen vei heinäkuun alussa kirjastolle. Toisen kanssa hän kiersi Savonrannan kyliä ja yrityksiä.

– Perjantaihin mennessä adresseihin kertyi 445 nimeä. Se on noin puolet Savonrannan aikuisväestöstä. Yhtään nimeä ei ole kahteen kertaan, eikä joukossa ole haamunimiä, Merilehti toteaa.

Perjantai-iltapäivänä hän, aluetoimikunnan edustaja Seppo Sorri ja Savonrannan konttorin pankinjohtajana 23 vuotta toiminut, nyt eläkepäiviä viettävä Matti Laamanen veivät nimilistat ja terveiset Savonlinnan Osuuspankin toimitusjohtajalle Merja Auviselle.

Tunnelma ennen Auvisen audienssia oli odottava. Usko ja toivo tasa-arvoiseen palveluun eli lähetystön jäsenien mielessä vahvana.

Savonrantalaislähetystö sai toimitusjohtaja Merja Auviselta kiitokset aktiivisuudesta ja asian tuonnista pankin tietoon. Hän muistutti, että ensimmäinen muutos pankin aukioloaikoihin tehtiin jo vuosi sitten keväällä. Siitä tähän kesäkuun alkuun pankki oli auki kello 10–12 ja tunnin tauon jälkeen jälleen kello 13–16.

– Tämä muutos tehtiin meidän omista ja resurssilähtökohdista. Ajatus oli myös parantaa palvelua, sillä iltapäivät henkilöstö on palvellut ajanvarausasiakkaita. Heillä on ollut kaikki rauha asioida ja siitä on tullut myös kiitosta, Auvinen mainitsi.

Hän totesi kysynnän ja tarjonnan lain olevan ikuisuuskysymys. 1980-luvulla Savonrannalla oli vielä neljä konttoria. Nyt jäljellä on enää Osuuspankin konttori. Pelkästään konttorin varassa olevien käyttäjien määrä on pudonnut valtavasti jo viimeisten 10 vuoden aikana.

Auvinen toi esiin, että konttorin pitäminen Savonrannalla on Osuuspankilta yhteiskuntavastuullinen teko, koska se ei hänen mukaansa ole lainkaan liiketaloudellisesta näkökannasta kannattavaa.

Kati Myllys



Keskustelua aiheesta

Aiheesta ei ole vielä keskustelua



Error processing SSI file
Ilmoitus
Ilmoitus