RSS
Tekstikoko: A A A

Suomestakin lentänyt Spanair hakeutui konkurssiin

28.01. 00:49 | Päivitetty 28.01. 22:16

Espanjalainen lentoyhtiö Spanair on lopettanut toimintansa. Yhtiö hakeutui konkurssiin sen jälkeen, kun sen pääomistaja Katalonian aluehallinto ilmoitti lopettavansa yhtiön rahoituksen.

Kaikki yhtiön lennot peruttiin eilen noin kello 23 Suomen aikaa. Euroopassa lentäneellä Spanairilla on lentoreittejä myös Suomesta. Yhtiön mukaan peruuntuneille lennoille lipun ostaneet asiakkaat voivat ottaa yhteyttä yhtiöön sen verkkosivujen kautta tai puhelimitse.

Konkurssi vaikuttaa myös pohjoismaiseen lentoyhtiö Scandinavian Airlinesiin SAS:iin, joka omistaa hieman yli 10 prosenttia Spanairista. SAS on antanut konkurssin takia tulosvaroituksen. SAS:n mukaan Spanairin konkurssi voi maksaa sille noin 190 miljoonaa euroa.

Spanairille toivottiin vielä eilen pelastajaa Qatar Airwaysista, mutta se perääntyi myyntineuvotteluista viime hetkellä.

Konkurssin ei odoteta aiheuttavan ongelmia valmismatkoja ostaneille suomalaisille. Finnmatkojen mukaan on varmaa, että Tampereelta Teneriffalle tiistaisin lentäneelle Spanairin tilauslennolle löytyy korvaava yhteys. Myös Tjäreborgilla on kiintiöpaikkoja vuorolle.

Tulostettava sivu


TUOREIMMAT UUTISET

Ilmoitus